Nysse on ohi. Tyhjä olo on varmaan itse kullakin, kun se kaikki häsellys jää taakse, vatsat pömpöttävät ei niin tyhjinä ja sitä alkaa pohtia että milloinkas kuusi viedään pois ja siivotaan ja mennään alennusmyynteihin ja ja ...
Itse tykkään kyllä kovasti välipäivien rentoudesta, enkä ota niinkään stressiä tyhjästä olosta. Sehän tekee vain hyvää välillä vain olla, hengittää, olla ajattelematta. Minä olenkin ottanut näistä päivistä kaiken irti - olen lukenut loistavaa kirjaa (Hytti nro 6), juonut nokkosteetä, tehnyt ruokaa, katsellut tähtiä, katsellut kynttilän liekkiä pitkään, sävellellyt, katsellut leffoja ja tehnyt kaikkea mitä nyt lomalla kuuluukin.
Tänään katseltuamme aamusaunan jälkeen ensin muutaman jakson ihania kokkiohjelmia päätimme tehdä 'gourmet-aterian'. (En tosiaan tiedä onko kokkailuohjelmien katselu lähinnä itsensä kiusaamista, mutta minä ainakin inspiroidun niistä useasti!)
Välipäivien gourmet menu:
Viikuna-vuohenjuusto salaattia
Kebab-lihaa ja sipulia kera punajuuri-juusto-röstin
Inkivääri-sitrus paahtovanukas (crème brûlée)
Viikuna-vuohenjuusto salaatti:
Sekoita salaattikulhossa perussalaatin lisäksi jotain hieman kirpeämpää salaattia esim. rucolaa. Lisää balsamicoa ja oliiviöljyä, siemeniä, kurkkua, pippuria, vuohenjuustoa ja viikunoita. Tsädääm - saat todella raikkaan salaatin!
Sitten uusi suosikkini, nimittäin rösti! Ennen en tiennyt edes sen olemassaolosta, mutta jostain siitä luettuani innoistuin tästä helposti muokattavasta ruokalisukkeesta.
Punajuuri-juusto-rösti
Sekoita kulhossa:
5 keskikokoista raastettua punajuurta
1 silputtu sipuli
2 valkosipulin kynttä
2 kananmunaa
loraus oliiviöljyä
200g juustoraastetta(mozarella)
2 rkl creme fraichea tai kermaa
pippuria ja suolaa
Muotoile sitten seoksesta ympyrän muotoisia kasoja leivinpaperille ja taputtele tiiviiksi. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa n. 10-15 minuuttia.
-
Kaiken kruunuksi teimme sitten paahtovanukasta, sitä kaikkien Amelién nähneiden nuorten naisten ihastelemaa ranskalaista jälkiruokaa, jonka karamellisoidun kovan kuoren alta paljastuu ah, niin täyteläisen pehmeää kermaseosta. Tätäkin voi tehdä vaikka missä mauissa! Me emme onnistuneet saamaan vanukkaaseen sitä ihanan rapsakkaa kuorta, mutta ensi kerralla sitten. Kunhan keksimme missä meni vikaan. c:
Inkivääri-sitrus paahtovanukas:
Laita kattilaan:
2 dl kermaa
1,5 dl maitoa
1/2 vaniljatanko
3 cm pala inkivääriä silputtuna
3 rkl luomusitruunan kuorta
Kuumenna seos, kunnes se on lähes kiehuvaa ja poista sitten liedeltä. Siivilöi seos nokalliseen astiaan.
Vatkaa:
3 munan keltuaista
40 g ruokosokeria
Kaada kermaseos hitaasti munaseokseen kokoajan sekoittaen. Voit poistaa syntyvän vaahdon tavoitellessasi täydellisyyttä :)
Kaada pieniin, mataliin uunivuokiin ja paista vesihauteessa uunin alatasolla 175 asteessa n.40-50 minuuttia tai kunnes se on tutisevaa. Itse tein vesihauteen turvallisemmin laittamalla uuniin alimmaksi syvän pellin jossa oli vettä ja heti sen yläpuolelle ritilälle uunivuoat.
Jäähdytä. Juuri ennen paahtovanukkaan nauttimista ripottele pinnalle sokeria ja karamellisoi se vaikka uunin grillivastusten alla.
Moi Sara! Eksyin tänne ruokablogiisi sattumalta ja ajattelin kommentoidakin! Olet nähnyt hurjasti vaivaa näihin ruokiin ja ne näyttävätkin aika herkuilta, kivaa että ruoanlaittoon paneudutaan kunnolla.
VastaaPoistaOlen kuullut, että tuohon paahtovanukkaaseen saisi rapean kuoren sellaisella pikkuruisella liekinheittimellä, mutta en tiedä onnistuisiko se jollain toisella konstilla.
Voiko olla, että ne, jotka eivät ole valmiita ostamaan kotiinsa ah-niin-tarpeellista keittiökokoista liekinheitintä, saavat tyytyä vain uneksimaan rapeasta crème brûléesta?? Varmaan maku on kuitenkin tärkein.
Keep up the good work!
(t. Anna)
Anna! Kiitos kovasti kommentista. :) Hih! Ruoanlaitosta on tullut kunnon harrastus minulle c:
VastaaPoistaJoo minäkin olen kuullut että semmoisella pikku liekinheittimellä saisi sen oikeanlaisen rapsakan kuoren, mutta tosiaan varmaan kovin monella ei sellaista liene kotonaan. Mitenköhän perus ranskalaiset karamellisoivat brunssi paahtovanukkaansa kotonaan? Täytynee kysyä joskus kun sellaisen tapaan!
see you soon :)