Arvatkaapas mikä supisuomalainen yrttikasvi on kyseessä -
Muinaiskreikassa sitä käytettiin kunnonparantajana sekä lemmenlääkkeenä, kun taas Roomassa se toimi lämmittimenä ja 'potenssipiiskana'. Myöhemminkin tätä yrttiä on suositeltu Euroopassa mm. apatiaan, hysteriaan sekä hevosten karvan kiillottamiseen. Suomessa sitä on käytetty tekstiilikasvina jo pronssikaudelta alkaen. Sitä käytetään nykyään myös hiuspohjan parantamiseen ja lannoitteena erityisesti luomuviljelyssä.
No, sehän on tietysti nokkonen! Itse olen teeihmisenä (ja muutenkin ihmisenä) ihastunut nokkosyrttiteehen. Latkin sitä aamuin illoin, hunajalla ja ilman, kylmänä ja kuumana. Se on ihanan rauhoittavaa ja kaikin tavoin miellyttävän makuista. Lisäksi se lienee hyvin terveellistä (katso: Nokkos artikkeli). Siinä on vitamiineja mm. A:sta E:hen, rikkiä, rautaa ja vaikka mitä! Tutkimuksissa sen on todettu parantavan verenkiertoa ja lisäävän vastustuskykyä, sekä rauhoittavan keskushermostoa (hyvä krapulajuoma ja stressijuoma!) ja lievittävän kipua.
Voin suositella nokkosta jokaiselle. Olen myös usein lisännyt sitä kokkaillessani ruokiin ja vakkariainesosaksi se on päässyt jo lempirieskaani. Kesäaikaanhan sitä on jokaisen helppo kerätä takapihaltaa ja kuivattaa ihan ilmaiseksi. Mutta näin talvisaikaan jos tahdot ostaa sitä niin joistain luontaistuotekaupoista löytyy. Lisäksi netistä saa tilattua, ainakin täältä. Itse käytän tätä merkkiä.
Teetä ja iloa!
p.s. Fiilistelen myös kovasti nokkosesta tehtyä joka sään hattuani! Se päässä kaikki sujuu ja ajatuksetkin on selkeämpiä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti