Nyt on maailman kirjat sekaisin. Meihin on tarttunut varmaan joku ihme pöpö, sillä jo kolmena päivänä peräkkäin olemme heränneet aamulla seitsemän aikoihin! Tai sitten unirytmi vain on vuosien yrityksen jälkeen kääntynyt hyväksi. Kun kello löi neljä iltapäivällä oltiinkin sitten jo aivan rättiväsyneitä kaiken puuhaamisen jälkeen - kaikkea sitä ehtiikin tehdä ollessaan aikainen lintu. Oli aikaa tehdä kunnon ateriakin jälleen ja kaikki itse aivan alusta alkaen.
Teimme taivaallisia falafelejä kera jogurttiraidan ja itse pyöriteltyjen tortilloiden ja soijatomaattikastikkeen. Meinasi ensimmäistä kertaa vähään aikaan sanat loppua kesken, kun yritti kuvailla sitä makujen sinfoniaa minkä ateria sai aikaan makunystyröissämme. Kertakaikkiaan. Ja kaikki kerralla. Suosittelen erittäin lämpimästi kokeilemaan tämän aterian valmistusta!
The Mighty Falafels
Surauta blenderissä:
3 dl kikherneitä
2 valkosipulin kynttä
1 pieni sipuli
5-10 cm purjoa
1 rkl jauhoa
1/2 tl leivinjauhoa
2 rkl vettä
Mausta sitten:
persiljaa
minttua/korianteria
1 tl suolaa
1 mm cayennepippuria
1 tl juustokuminaa
1 mm kanelia
Anna seoksen tekeytyä sitten jääkaapissa tunnin tai pari. Tämän jälkeen muotoile massasta palleroita ja pyörittele ne seesaminsiemenissä. Paista 225 asteessa uunissa noin 15 minuuttia. Muchos grandes <3
p.s. taidettiin lisätä joukkoon väriä ja terveyttä tuomaan vehnänorasta!
-
Sitten tortilloiden pariin. Ehdottomasti kannattaa tehdä ne itse, eikä tyytyä vain kaupan mauttoman kumisiin lättyihin. Todella nopeaa ja helppoa tehdä!
Les Tortillas
Sekoita:
5 1/2 dl jauhoa
1/2 tl suolaa
1/2 dl öljyä
2 dl vettä
Anna taikinan tekeyttyä viileässä noin vartin. Muotoile sitten siitä palleroita (n.8 kpl) ja kaulitse ne ohuiksi letuiksi ja paista teflonpannulla ilman öljyä kunnes ne saavat hieman väriä.
Ehdoton kaveri falafeleille on mielestäni jugurttiraita (tsatsikia)!
Jugurttiraita
Raasta 1/2 kurkku (ei liian hienoksi)
Lisää:
2 dl ruokajugurttia(kreikkalaista)
1 tl suolaa
2 valkosipulin kynttä
korianteria ja/tai minttua
Sekoita tasaiseksi ja anna maustua kylmässä jonkin aikaa.
-
Lisäksi meillä oli tomaattisoijakermakastiketta, mutta se olikin paremman puoliskoni bravuuri joten en tarkkaa reseptiä tiedä. Sekin oli aivan superia! (Loppuu superlatiivit kohta kesken.)
-
Bonuksena tässä vielä lounassmoothiemme, joka kyllä varmasti sopisi myös pehmeydessää täydentämään falafel ateriaa jälkkärinä.
Päärynäsmoothie
Surauttele:
1 päärynä
2 dl turkkilaista jugurttia
maitoa
soijajauhoa
kuivattuja hedelmiä (aprikoosi ja viikuna!)
goji-marjoja
macaa
mansikkajauhoa
pellavan siemeniä
-
Se siitä. Hyvää oli. Seuraavaksi sitten bänditreeneihin! :) Mukavaa iltaa teillekin, niin ja uutta vuotta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti