ruokaa pala palalta

perjantai 27. tammikuuta 2012

Livet är härligt


Terveiset lumisesta Tukholmasta, jonka tunnelmista saimme nauttia maanantaina. Saimme risteilymatkat hurjan halvalla. Olin pitkään jo haaveillut Ruotsiin seikkailemaan ja ruotsin kieltä treenailemaan.

Tukholmaan päin matka taittui Viking linen hieman nukkaisen kansanomaisella risteilijällä, mutta meillä oli kuitenkin hauskaa tax freen hajuvesiä suihkutellen ja aivan upeaa (ja kaiken lisäksi uudistunutta) buffettia nauttiessamme.

Risteilybuffet on niin harvinaista herkkua, ettei siihen ikinä kyllästy. Vaikka se kustantaa hyvin kalliin hinnan, se on silti joka pennin arvoista. Nytpä tarjolla olikin vaikka mitä! Sushia, punasipulimarmeladia fetamoussessa, entrécote lihaa, friteerattua camembert'ia viikunahillolla, riistamoussea ruispalalla... 
http://changsan.files.wordpress.com

http://media.lekkervanbijons.be

http://www.atria.fi

Tukholmassa kannattaa keskustan sijasta suunnatta ehdottomasti Södermalmille, Tukholman 'Kallioon'. Pienten katujen verkosto pääkadun, Götgatan'in ympärillä kahviloineen, kirppareineen ja pikkubutiikkeineen saa minut ainakin ihastuksiin ja aikaa voisi kulua vaikka päiväkaupalla seikkaillen.

 Viikingin terminaalista on lyhyt matka Södermalmille. Ennen kuin menee sillan yli vanhaan kaupunkiin kääntyykin vasemmalle Slussenilta ja jatkaa Götgatania ylöspäin.

Itse löysimme tiemme heti ensiksi aivan uskomattoman suureen luomuluksusruokakauppaan, josta olisi voinut ostaa vaikka mitä. Kassalla saimmekin kaupanpäälisiksi vastaleivottua brownieta. c:






Tässä muutamia Södermalmin tärppejäni Tukholman reissaajille.

-Tully's Coffee on perinteinen viihtyisä lounaskahvila Götgatanilla. Täällä kävimme heti ensimmäisille kahveilla.
-Café Fåtöljen kahvila oli myöskin Götgatanilla.
-Muggen kahvila näytti tunnelmalliselta paikalta, jossa sopii istua varmasti myöhäänkin iltaan.


-Desing Torget on aivan ehdoton paikka ruotsalaisten desingereiden hupsujen ja kauniiden sisustusesineiden himoajille.
-Muita sisustusliikkeitä on esimerkiksi Granit, jossa itse käyn joka Tukholman reissullani shoppailemassa, sekä Ordning & Reda
-Emmaus Stockholm on ihana kirpputori suhteellisen huokeilla hinnoilla. Samassa osoitteessa sijaitsee myös Emmauksen Vintage kirppari, josta löytyy enemmän menneiden aikakausien aarteita. Täältä mukaan tarttui vaikka mitä. 

-Södermalm on myös Tukholman paikallisten suosima paikka iltaisin ja paikka kuhiseekin baareja ja klubeja.

-Lisäksi ruokapaikkoja löytyy vaikka kuinka ja vaikka missä hintaluokassa. Matkabudjetin rajan lähestyessä kannattaa suunnatta Jerusalem Kebabiin, josta löytää halvimmat kebab/falafel ateriat vain vähän yli 4 eurolla. 
-Hieman suuremmalla hinnalla saisi nauttia Hermansin kasvisravintolassa suuren kasvisbuffetin antimista (yli 8€). Ensi kerralla käyn siellä ehdottomasti!
-Creperie Fyra Knoppenissa voi herkutella jumalaisilla crepeillä!

--

Kaiken kaikkiaan oli todella hyvä reissu. Tulimmekin takaisin Turkuun Siljan Galaxy risteilijällä, joka oli aivan tyhjillään. Galaxy tuntui kovin luksukselta nukkaiseen Viikkariin verrattuna. Istuimmekin Piano Baarissa jazz pianistia kuunnellen sekä katsoimme Cabaret tanssia ja upeita musiikkiesityksiä. Olo oli kuin kuninkaallisella!

Tack Stockholm! Vi ses igen snart!






2 kommenttia:

  1. Stockholm har alltid varit en av mina favoritstäder, den är fin på sommaren och på vintern. Dessutom är den nära och språket begripligt ;), där finns massor av platser att besöka och inspireras av. Lite internationell meininki...

    VastaaPoista
  2. :) Precis! Jag kände också 'internationell meininki' där med alla de där libanoniska, italienska och japanska restauranger. Det fanns också mycket mera människor från olika länder och kulturer. Men jag tycker om det väldigt mycket!

    VastaaPoista