ruokaa pala palalta

torstai 7. maaliskuuta 2013

Tuorepuristettua, kiitos!


Paluu arkeen pitkän opintoreissun jälkeen tuntuu hyvältä. Kun pikku hiljaa alkaa toipua reissuväsymyksestä, kaipaa keho jotain raikasta, tuoretta. Onneksi kotona odottikin City Dealin kautta tilattu mehupuristin. Oli pakko heti päästä testailemaan puristinta jääkaapista löytyneellä appelsiinilla.

Hieman jännitti, josko puristin olisi yhtä helppo ja nopea kuin mainos väitti. Onneksi pelot osoittautuivat turhiksi sillä appelsiinista sai parissa sekunnissa ihanaa tuorepuristettua mehua.


Mehupuristiminen mukana tulleen ohjeen mukaan mehua saa puristettua helposti hedelmistä, kasviksista ja raastetuista juureksistakin. En malta odottaa, että pääsen kokeilemaan miltä itsepuristettu mehu maistuu omenoista, kiiweistä, viinirypäleistä, meloneista, tomaateista, ananaksista, mangoista... 

Tuntuu kuin kesä olisikin jo hitusen lähempänä, kun suussa maistuvat tuoreet hedelmät.


Kevään kunniaksi keho kaipaa puhdistumista ja siksipä ajattelin mehuista innostuneena ryhtyä omanlaiselleni 'puhdistuskuurille'. Alla olevasta kuvasta saa hieman kuvaa kuuristani. Puhdasta ruokaa, pari litraa vettä/yrttiteetä/tuorepuristettua mehua päivässä, yrttivalmisteita ja paljon vihreää. Ei niinkään sokeria tai valkoisia jauhoja.



p.s. Reissusta paluun kunniaksi kotona odotti kaikkea ihanaa - mm. tulppaanikimppu!


tiistai 5. helmikuuta 2013

Pinaattista arkea



Maanantai-iltana kaupassa himoitsimme molemmat tuoretta pinaattia. Päätimme, että nyt olisi aika pinaattiohukaisten. Tietenkin oli keitettävä lättyjen lisukkeeksi myös omaa puolukkahilloa.


Pinaattiletut <3 Puolukkahillo


Aina syödessäni pinaattilettuja jaksan muistella sitä, kuinka aina viime vuosiin asti ajattelin pinaattiletut jälkiruokana, joita kuuluu napostella kermavaahdon ja mansikkahillon kanssa. Koulussa ihmettelinkin aina vuosikaudet, että miksi lounaaksi on jälkkäriä. Myös ainainen puolukkahillo koulun pinaattilettujen kanssa ihmetytti. Voi sitä hetkeä, kun tajusin, että pinaattiletut ovatkin yhteiskuntamme mielestä 'suolainen' ateria eikä jälkkäri. Siinä hetkessä maailmani murtui - onneksi vain hetkellisesti.




Pinaattiohukaiset

1/2 l maitoa
2 munaa
3 dl jauhoja
suolaa
1 rkl öljyä
200 g tuoretta pinaattia kevyesti ryöpättynä

Vatkaa munien rakenne rikki. Lisää puolet maidosta, suola, jauhot ja öljy. Sekoita joukkoon loppu maito sekä hienonnettu pinaatti. Anna turvota puolisen tuntia.

Paista ohukaisia pienessä öljy määrässä pannulla.




keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Mustikkakookoskeksit


Kirpeänä talvipakkasiltana ei tee mieli muuta kuin käpertyä peiton alle mutustamaam keksiä ja juomaan kaakaota. Tänään kuitenkin join kaakaon sijasta teetä. Keksiresepti löytyi aina yhtä ihanasta KiitosHyvää -blogista. 

Kyseiset keksit ovat sellaista terveellistä laatua. Niitä voi popsia vaikka useammankin ilman huonoa omaatuntoa - resepti ei sisällä sokeria, voita taikka valkoisia jauhoja. Kaikenlisäksi ne olivat taivaallisen hyviä. Erityisesti uunituoreina!


Mustikka-kookos-keksit

3 dl kaurahiutaleita
1 dl kookoshiutaleita
1 dl manteleita (käytin cashewpähkinöitä)
3 banaania
1,5 dl pakastemustikoita
5 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä
1 rkl kotimaista hunajaa
1 tl vaniljauutetta
0,5 tl suolaa

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Murskaa mantelit morttelissa. Sekoita kulhossa kaurahiutaleet, kookoshiutaleet, mantelimurska sekä suola.

Muussaa banaanit haarukalla ja sekoita sitten kuivien aineiden sekaan. Lisää vesihauteessa sulatettu kookosöljy sekä hunaja ja vaniljauute. Lopuksi sekoita varovaisest pakastemustikat sekaan sekoittamatta liikaa.

Annostele pellille parin lusikallisen kokoisia kekoja ja litistä niitä hieman lusikalla. Paista sitten uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.



Keksejä mussuttaessa oli myös mukava selailla uutta alennusmyynneistä ostamaani reseptikirjaa. Siinä viedään kasviruokakokkailu aivan uudelle tasolla. Haluan ehdottomasti kokeilla myös kirjan Raakaruoka-osion ruokien ja leipomusten valmistusta!




Ihanaa keskiviikkoa teille ystävät hyvät!

torstai 6. joulukuuta 2012

Talvibrunssittelua


Teetä ja sympatiaa - ja hyvää ruokaa!

Siitä oli viime viikonloppuinen talvibrunssittelu hyvän ystävän kanssa tehty. Kun pitkästä aikaa pääsee juttelemaan hyvän ystävänsä kanssa, juttua löytyy kyllä useammaksikin tunniksi. Siksi on hyvä olla jotain pientä naposteltavaa, jottei nälkä pääse yllättämään kesken juttutuokion.

Iltapäivän suurimmaksi herkuksi muodostuivat yllätyksellisen maukkaat chiabatta-leivät. Näitä olisi voinut popsia vaikka kuinka!

Feta-chiabatta

1 pkt fetaa
1/2 prk punaista pestoa
rucolaa yms.
2 rkl oliiviöljyä
1 tl oreganoa
1 tl chilihiutaleita
1 esipaistettu chiabatta

Paista ensin esipaistettu chiabatta uunissa valmiiksi. Leikkaa se sopiviksi viipaleiksi ja levite viipaleiden päälle pestoa. Leikkaa sitten feta ohuiksi levyiksi, jotka asettelet leipäpalojen päälle. 

Sekoita lasissa öljy ja mausteet. Kaada öljyseosta fetaleipien päälle. Laita leipäpalat leipägrilliin tai uuniin grillivastuksien alle pariksi minuutiksi niin, että feta ehtii hieman sulaa. Tarjoa heti rucolan ja vaikka minitomaattien kera.


Lisäksi syötiin myös tietenkin jotain makeaa. Olin tehnyt yksinkertaisia kanelimuffinseja.

--

Joululoma alkaa aivan pian ja siksipä tänne blogiin tulee varmasti enemmänkin postailtua ruokajuttuja! Ulkona lumi tupruttaa ja on hyvä olla. Siksipä tahdonkin teille kaikille toivottaa hyvää itsenäisyyspäivää keittiön lämmöstä!


sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Sunnuntain iloja





Hyvää sunnuntaita ystävät - sateista sellaista!

Jälleen kerran vietän inspiroivaa sadepäivää kotona puuhailleen ja elämästä nauttien. Tässä muutamia sunnuntaihin kuuluvia asioita.


Tein itse tässä tämän viikon alussa omppuhilloa vanhemmilta saaduista omenista, ja voi pojat, kun tuli namia! Tein sitä aivan perinteisen reseptin mukaan.


Omppuhillohan on parasta lettujen kanssa - totesin sen tänä aamuna extempore-lettuja maistellessani.




Toinen asia, josta olen innostunut viime aikoina, on itse tehtyjen ja vegaanisten levitteiden valmistaminen. Ensimmäinen tämän viikon testaukseni oli huippumakoisa kesäkurpitsa-linssi levite.




Kesäkurpitsa-linssilevite

2,5 dl kuutioitua kesäkurpitsaa
2,5 dl linssejä
3 valkosipulin kynttä
mustapippuria
ruususuolaa
0,5 dl öljyä

Kuullota kevyesti pannulla kesäkurpitsat ja valkosipulit. Lisää keitetyt linssit pannulle ja mausta. Surauta tehosekoittimessa öljyn kanssa sopivaksi tahnaksi.



Tämä levitehän maistui ihanalle itse tehdyn rieskan kanssa. Rieska resepti on peritty äidiltäni ja se onnistuu aina.


Äidin rieska

2 1/2 dl nestettä (vesi, maito...)
1 tl suolaa
2 rkl siirappia
6 dl jauhoja ja hiutaleita, leseitä...
50 g sulatettua rasvaa/öljyä

Lisäksi:
juuresraastetta sopivasti (esim. porkkana)

Sekoita kaikki ainekset yhteen ja levitä pellille. Paista n. 225 asteessa 10 minuuttia.


Tässä vielä uusin (sunnuntai)herkkuni - Big Tree Farmsin Cashew nib cluster. Se on ultraterveellistä sekä vietävän hyvää. Se sisältää raaka cashew-pähkinöitä ja raaka kaakao palasia. Tätä herkkua löytyy ainakin Ruohonjuuresta.


Blogin kirjoitus-terkut täältä keittiöstä!

Kuulemisiin!





sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Vihreitä papuja marinaadissa




Syysaurinko paistaa ulkona ja olen todellisissa sunnuntai-tunnelmissa. Kävin tänään Kirjakahvilan vegaanibrunssilla, joka oli niin mauiltaan kuin hinnaltaankin (6€) täydellinen. Suosittelen kaikkia sunnuntaisin Turussa liikkuvia käymään kyseisellä brunssilla. Brunssi on tarjolla klo 11-14 mutta kannattaa mennä paikalle viimeistään klo 12 ellei tahdo joutua rysän keskelle. Tarjolla on makeaa ja suolaista; kaikki on paikan päällä tehtyä vegaanista ruokaa.

Brunssin jälkeen olikin hyvä tulla kotiin puuhailemaan parvekkeelle aurinkoon. Uudessa kodissamme riittää vielä jos jonkinmoista puuhaa, mutta minä olen huomannut tykkääväni puuhastella!



Mutta sitten ruoka-asioihin!

Tein eilen Glorian Ruoka&Viini lehden reseptiä mukaillen aivan uusia makuelämyksiä antavan marinadin vihreille pavuille. Tänään söinkin päivälliseksi vielä eilisen jäämät ja sama jälleen sama 'makujen tanssi' valtasi suuni. 

Aasialaista. Makeaa. Tulista. Rouskuvaa.



Vihreitä papuja marinaadissa

1/2 l vihreitä kotimaisia papuja
1 punasipuli paloiteltuna
1/2 punaista chiliä pieneksi hakattuna
2 tl raastettua inkivääriä
1 loraus soijakastiketta
1 loraus oliiviöljyä
reilusti tuoretta persiljaa tai korianteria
rouhittua mustapippuria

Keitä papuja suolalla maustetussa kiehuvassa vedessä n. 5 minuuttia. Jäähdytä kylmällä vedellä.

Lisää joukkoon paloitellut punasipuli ja chili sekä raasta joukkoon inkivääri. Lorauta sekaan soijakastiketta sekä öljyä. Sekoita marinaadia ja lisää persilja/korianteri sekä rouhi päälle hieman mustapippuria.

Anna maustua hetken jääkaapissa.

--




Tämä ruoka sopisi loistavasti myös joihin juhliin makunsa puolesta. Sitä voisi syödä vaikka leivän päällä tai sellaisenaan. 

Itse nautin papuni kera pastan, tomaattien ja avokaadon.
<3

Ei voi muuta sanoa kuin: NAM!


Tässä vielä tunnelmointia uuden kotimme keittiöstä.




perjantai 17. elokuuta 2012

Tuorepuuroilua


Vain muutama viikko ja työt loppuvat ja ihana koulu alkaa jälleen. En malta odottaa että pääsen jälleen Turkuun asumaan meidän uuteen kotiin. Syysaamuja varten hain jo inspiraatiota tuorepuurosta ja tulipas aivan sairaan hyvää!

Tätä voisin vetää vaikka kuinka paljon. Ja valmistuskin on helppoa kuin mikä.

Aprikoosi-siemen-banaaniherkku
(tuorepuuro)

2 rkl pellavan siemeniä
1 rkl hampun siemeniä
1 dl vettä

3 rkl manteleita
vettä

Laita siemenet ja mantelit eri asioihin likoamaan yöksi. Aamulla kaada manteleista vesi pois ja kaada siemenseos manteleiden kera blenderiin.

3 aprikoosia
1 banaani

Laita myös banaani ja aprikoosit blenderiin ja surauta sametin pehmeäksi.


Itse nautin tuorepuuroni siitepölyn ja raakakaakao nibsien kanssa. En voi sanoin kuvailla kuinka hyvää tämä oli - OIKEASTI!

p.s. Sitten vielä terkut parvekepuutarhastamme kun ensimmäinen tomaattisato alkaa kypsyä. Ei kyllä mikään voita omien tomskujen makua.