ruokaa pala palalta

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Punajuurta ja perjantaita!


Suussa vieläkin kihelmöi.
Makuhermoja kutkuttaa.


Perjantain kunniaksi pistin kaiken peliin päivällistä tehdessäni. Punajuuriunelmaa ja suppilovahvero-vuohenjuustorisottoa.



Suppilovahvero-vuohenjuustorisotto

kuivattuja suppilovahveroita
risottoriisiä
kasvislientä
sopivasti vuohenjuustoa
pikkuisen tuoretta inkivääriä
suolaa ja pippuria

Valmista normaalin risotto-ohjeen mukaisesti. Lisää sienet ja vuohenjuusto loppupuolella.



Punajuuriunelma

3 punajuurta
2 valkosipulin kynttä
125 g kreikkalaista jugurttia
yrttejä
suolaa
pippuria

Keitä pilkotut punajuuret puolipehmeiksi vedessä. Blendaa loppujen ainesten kanssa ja mausta maun mukaan.


Tämä ateria oli aivan uskomattoman helppo tehdä - kokeilkaa jos ette usko! 

Kyllä elämä on mukavaa. Lattarimusiikki soi. Kissa kehrää. Luvassa mukava perjantai-ilta. Huomenna paistaa aurinko. Kesä tulee pian...


lauantai 13. huhtikuuta 2013

Kohti kultaista keskitietä


Viimeisen vuoden aikana olen oppinut olemaan pingoittamatta ruokavalioon liittyvissä asioissa. Vaikka syön paljon ravinnetiheitä ja terveellisiä ruoka-aineita, nautin siitä täysin rinnoin. 

Jos jokin ei maistu hyvälle, en aio syödä sitä otsa rypyssä. Terveellisimmistä ruoka-aineista valmistetut herkut sitä paitsi saavat makunystyröitä hivelevän makunsa lisäksi olon tuntumaan paremmalta kuin perinteiset sokerihöttöherkut.

Eläköön ruoka!



Aloitettuani työharjoittelun olen huomannut kaipaavani kahdeksan tuntisen työpäivän aikana energiaa antavia välipaloja. Valmistinkin eilen ihania välipalapatukoita pitkien työpäivien iloksi!






Pilko taatelit ja pähkinät pieneksi leikkuulaudalla. Sulata lämpimään veteen kookosöljy ja sokeri. Yhdistä kaikki aineet kulhossa tasaiseksi massaksi sekoittaen. Anna seoksen seistä 10 minuuttia. Kaulitse tai painele leivinpaperin päällä tasaiseksi levyksi ja laita jääkaappiin vähintään tunniksi. Leikkaa patukoiksi terävällä veitsellä ja säilytä kylmässä jos et syö patukoita heti.




Tänä aamuna oli ihana syödä aamiaiseksi muutama välipalapatukka ja herkullista smoothieta.

Joka-aamuinen smoothieni sisältää usein banaanin, omenaa, luomu soijajogurttia sekä paljon siemeniä ja terveellisiä jauheita. Tänä aamuna laitoin smoothieni joukkoon myös superyrttisekoitusta Four Sigma Foodsilta, sillä eilen saapui postin mukana minulle neljä pussillista erilaisia superyrttisekoituksia. Smoothieni maistui aivan taivaallisen hyvälle!




p.s. Näitä Chlorella-tabletteja napsin muutaman päivässä ja nautin niiden puhdistavasta efektistä!