ruokaa pala palalta

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Mustaherukkakakku


On loma ja ihanuus. Tänäänkin aurinko sulatteli lämmöllään Turkua ja kaikkialla kuului räystäiltä tippuvan veden ääni ja lintujen kevät-innostus. Olen tänään joutunut tekemään hieman työhommia vielä ja koulujuttuja (tiedän, tiedän - ei sallittua lomalla!) mutta pitihän sitä yksi laskiaiskakku kuitenkin pyöräyttää.

Olen miettinyt jo pidempään, että tahdon kokeilla uunittoman kakun tekoa ja 'Kausiruokaa herkuttelijoille ja ilmastonystäville' kirjasta löytyikin sopiva testiresepti. Alkuperäisemmän ravinnon etsinnässä väistämättä törmää myös raaka ravinto resepteihin. Niiden valmistuksessa käytetään vain alkuperäisiä raaka-aineita eikä niitä kuumenneta, jotta raaka-aineiden kaikki vitamiinit ja terveellisimmät ravintoaineet säilyisivät ruoassa. Tämä uuniton kakku pääsee hitusen lähemmäksi raakaleivontaa ja onkin hyvä tapa lähestyä uunitonta leivontaa.

Kuulostaa melko monimutkaiselta, mutta ainakin tämä mustaherukkakakku oli suhteellisen helppo valmistaa. Makukin oli jotenkin aidompi ja hienostuneempi, kun sitä ei ollut hiostettu ensin uunissa. Täytyy tulevaisuudessakin tutkia lisää näitä uunittomia reseptejä.

Jos käytät gluteenittomia kaurakeksejä saat kakusta myös gluteenittoman. Jos kaipaat pehmeämpää makua, käytä marjoina vaikka mustikoita. 

--

Mustaherukka-kakku

Pohja:
200 g kaurakeksejä
50 g margariiniä

Soijajogurtti-limettitäyte:
5 dl soijajogurttia
1 limetti
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 dl vettä
3 liivatelehteä (1 rkl agar agaria)

Marjatäyte:
6 dl (400g) mustaherukoita
2 dl vettä
3 liivatelehteä (2 rkl agar agaria)
3/4 dl sokeria

-Laita soijajogurtti valumaan esimerkiksi suodatinpaperilla vuorattuun kahvinsuodattimeen jääkaappiin pariksi tunniksi. Näin ylimääräinen neste saadaan pois.

-Murskaa keksit ja sekoita pehmeään margariiniin. Painele keksiseos irtopohjavuoan pohjalle. Leikkaa vuoan reunoille suikaleet leivinpaperia, jotta vuoan reunan saa lopuksi poistettua helpommin.

-Jogurttitäyte: Liota liivatetta kylmässä vedessä ja lisää sitten kiehuvan kuumaan veteen sekä anna jäähtyä hieman. Raasta samalla limetin kuori ja purista sen mehu. Lisää valutettuun jogurttiin limetin kuori ja mehu, sokeri ja vaniljasokeri. Lisää liivateseos ja sekoita hyvin. Kaada keksipohjan päälle ja siirrä kakku jääkaappiin.

-Marjatäyte: Liota liivatteita taas ja lisää sitten kiehuvaan veteen kattilaan. Sekoita sekaan sokeri ja marjat sekä anna pieni hetki olla kuumalla hellalla. Anna sen sitten jäähtyä välillä sekoittaen. Kaada seos irtopohjavuokaan ja anna jähmettyä jääkaapissa ainakin pari tuntia.

--





Kausiruoka kirjassa on kirjoitettu jokaisen reseptin kohdalle raaka-aineiden hiilidioksidipäästöt. :) Tämän kakun kokonaispäästöt ovat noin 1,45 kg CO2e


7 kommenttia:

  1. wau! todella herkullisen näköinen kakku! varmasti kesäänkin sopisi loistavasti, on kuitenkin hyvin, hyvin raikkaan oloinen! pitänee kokeilla, tosin varmaankin itse käyttäisin mustikoita. :-)

    VastaaPoista
  2. Joo mietin itse kanssa että täytyy kesämmällä tehdä tästä joku toinen versio! Kakun raikkaus sopisi niin mainiosti kuumaan kesäpäivään. c: Mutta kyllä se meni näin talvellakin. Kiva syödä kaakkua näin aamupalaksikin mmm

    VastaaPoista
  3. Herkullisen kuuloinen resepti, mutta nimeä voisi vähän korjata esim. uuniton mustaherukkakakku. Raakaruualla tarkoitetaan raaka-aineita, joita ei ole missään valmistuksen vaiheessa kuumennettu yli 40 asteen. Valitettavasti kaurakeksit, margariini, soijajogurtti, sokeri ja liivate eivät täytä tätä vaatimusta. Anyways aion kokeilla tätä reseptiä tänä kesänä tosin ilman liivattetta. :)

    VastaaPoista
  4. Toden totta! Täytyypä korjata asia :) Mutta hyvää uunitonta kakkua jokatapauksessa oli!

    VastaaPoista
  5. Raakaversion saisi varmaan korvaamalla kaurakeksit pähkinärouheella ja margariinin kookosöljyllä. Sokerin voisi korvata raakaruokosokerilla tai hunajalla. Liivate/agar agar-juttua ei varmaan pysty raakaleivonnassa täysin korvaamaan eli päällystäytteen voisikin surauttaa vaikka mustaherukoista, banaanista, cashewpähkinöistä, taateleista ja kookosöljystä! :)

    VastaaPoista
  6. Agar agaria taidetaan käyttää raakaleivonnassa jonkun verran. Tottakai se kuumennetaan mutta se on niin häviävän pieniosa kokonaisuutta. Liivate ei eläinperäisyyden takia kuulu ainakaan minun ruokavalioon. :)

    Itse käytän paljon soijajogurttia koska se on vain hyvää ja monikäyttöistä. Raw resepteissä voi käyttää esimerkiksi hapatettua kookosjogurttia. http://www.lily.fi/blogit/halo/probioottisen-herkullinen-raakajuustokakku

    VastaaPoista
  7. Kiitos vinkistä! Täytyy tuota hapatettua kookosjogurttia testata - oonkin jo pitempään halunnut kokeilla tehdä jotain tuollaista omatekoista 'jugurttia'!

    VastaaPoista