ruokaa pala palalta

tiistai 6. joulukuuta 2011

Mausteita, mausteita!

Mausteisia luumumuffinsseja ja Chai-teetä




Mitäs muutakaan sitä itsenäisyyspäivää itsekseen viettäessään keksisi tekevänsä kuin laittaisi ruokaa. Olin onneksi varautunut jo eilen kaupassa käymällä joten kaikki oli valmista superkokkailuhetkeä varten. Pääruoaksi tein mehevää ricotta-tomaatti-pinaatti-piirasta(siitä sitten joskus toiste), joka onnistuikin mitä mainioimmin! Tosin kun nostin piirasta ulos uunista se lätsähti lattialle - ihme ja kumma, se säilyi kuitenkin suhteellisen ehjänä ja saatoin nauttia työni tuotoksesta parin kiukun kyyneleen jälkeen.

Kylmään talvi-iltaan ja flunssaiseen oloon päätin leipoa mausteisia luumumuffinsseja ja niiden seuraksi uutta innostustani, chai-teetä.

Muffinssien valmistus sujui näin -

Vatkataan isossa kulhossa kuohkeaksi:
175 g voita
200 g sokeria

Lisätään vähitellen:
2 kananmunaa

Sekoitetaan yhteen ja lisätään voiseokseen varovasti:
380 g jauhoja
(käytin sekaisin vehnä-, ohra- ja soijajauhoja)
1 tl leivinjauhetta
suolaa
jauhettua muskottipähkinää
pomeranssikuorta
kanelia

Lisätään:
2 dl maitoa
1/2 dl pilkottuja kuivattuja luumuja

Täytetään voidellut muffinssivuoat kahteen kolmasosan mittaan ja paistetaan 180 asteessa noin 15 minuuttia.

Lisukkeeksi valmistin chai-teetä -

Pienessä määrässä vettä haudutin mausteita:
kanelia, kardemummaa, inkivääriä, fenkolin siemeneiä, neilikkaa, mustapippuria ja muskottipähkinää

Lämmitin 2 dl maitoa höyryäväksi ja yhdistin hautuneen mausteseoksen siivilöitynä siihen.



Mmm. Kyllä lämmitti mieltä tämän päivän leipomukset taasen. Sitten voisikin käydä rästissä olevien kouluhommien kimppuun uudella tarmolla! 

3 kommenttia:

  1. Muffinsit kuulostaa tosi maukkailta! Chai-tee on meilläkin joku aika sitten hullaannuttanut, tosin me laiskat ei ihan noin alusta asti sitä itse tehdä.. ;-)

    Ihana tunnelma blogissasi - seuraan jatkossakin!

    VastaaPoista
  2. Vaikuttaa lupaavalta, kivan näköinen blogi! Fontti vain vaatii silmitä aika paljon työtä, voisi olla helppolukuisempi.

    VastaaPoista
  3. En minäkään chai-teetä usein jaksa ihan alusta asti tehdä näin, mutta tänään oli aikaa - kyllä maistuikin paremmalta! Tosin helsingistä saa yhdestä teepuodista fredalta semmoista indian spice maustesekoitusta josta saa ihanaa chaita.

    Itsekin huomasin että vaikka kuinka tykkäänkin tuosta fontista niin hieman vaikealukuinen on - täytynee keksiä joku selkeämpi.

    VastaaPoista