ruokaa pala palalta

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Gizmoilua


Gizmo

Uskalsin kuin uskalsinkin investoida kerrankin laadukkaaseen keittiövälineeseen. Olen pitkään jo ollut lopen tylsistynyt ainaisiin halpislaitteisiini, jotka eivät toimi kunnolla. Koska olen hyvin kiinnostunut ruoasta; erityisesti raakaruoasta, mehuilusta sekä ylipäänsä tasapainoisemmasta ruokavaliosta, päätin panostaa erittäin hyvään blenderiin. Sellaisen sainkin!

Päädyin Gizmoon sillä aikamme ruokaguru Jaakko Halmetoja suositteli sitä ja sen hinta oli juuri sopiva. Minua kiinnosti myös, että Gizmo oli suomalaisen Four Sigma Foodsin valmistama. Olen aivan rakastunut Gizmon tehokkuuteen. Vain parissa sekunnissa blenderin sisus on muuttunut sametin pehmeäksi. Sillä voi jauhaa tai sekoittaa mitä vain. Hevosvoimiakin on kaksi! 

Hintaa tällä monsterilla oli 400€ käyttäen Halmetojan alennuskoodia. Normaalisti hinta on 699€. Tämä on aivan ensimmäinen erä näitä laitteita, jotka saapuivat Suomeen noin viikko sitten.


Eipä ehtinyt Gizmo kauaa olla paketissaan, kun olin sen postista noutanut. Tänään olen testaillut mihin kaikkeen sillä pystyy. Olen erittäin tyytyväinen hankintaani. Erittäin!

Tänään tein mm. yllä näkyvää seesaminsiemenmaitoa. Hetkessä siemet ja vesi olivat muuttuneet tasaiseksi juomaksi, jonne lisäsin mehiläisen siitepölyä ja yhden banskun. Nam!


Laitoin Gizmon koetukselle ja tein maapähkinövoita. Ja kyllä vain, sitähän minä sain. Blenderiin pähkinät, loraus vettä ja seesaminsiemenöljyä sekä kristallisuolaa.


Myös vihreästä salsasta tuli ihanan raikasta ja potkua antavaa!


Söin vihreää salsaani kera pastan, soija-suppilovahverokastikkeen sekä maapähkinävoin. Voi että! Olen niin kovin innoissani, etten osaa edes päättää mitä seuraavaksi teen!


Tässä vielä lopuksi herkkää kesätunnelmaa teille kuvien muodossa.



1 kommentti: